Joskus mää makka liikkumat paikalan
ja koita olla oikke hilja
ete aik huomasis munt
ja ruppeis viuhtoma taas ettippäin
ja vaatima munt ja fölisäs murhettuma.
Eilä aamuste see onnistus;
mää kattosi vaam peito ravost
ja oli niin hiljaksis
et aik luul ete mää ol viäl kottinkan tullu
ja munt naurut
ko see ol levotoine
komppas mu laatikoi
avo kaapei
polt tupakki
ja koit saar aikkatas kuluma.
Kyl see munt siält sit löys,
ketä nyt jaksa iankaikem paikalaska maat.
Heli Laaksonen
Kommentit